“ ”MAPEI ON SUURI MAAILMANLAAJUINEN KONSERNI, MUTTA SEN SITOUTUNEISUUS JA INTOHIMO KERTOVAT, ETTÄ TAUSTALLA ON ITALIALAINEN PERHEYRITYS. TEKNIIKKA JA KEHITYS ON MEILLE TÄRKEÄÄ, JA SILLE AJATUKSELLE PERUSTUUKIN PITKÄAIKAINEN KUMPPANUUS ASIAKKAIDEMME KANSSA.
Mapein tuotevalikoima koostuu infra-, laatoitus/märkätila-, julkisivu-, lattia- sekä Betoniteollisuuden tuotteista. Mapei aloitti toimintansa Suomessa vuonna 1992 ja on yli 20 vuoden aikana kasvanut tärkeäksi toimijaksi Suomen markkinoilla.
Mapei Oy kuuluu kansainväliseen Mapei-konserniin ja on samalla osa konsernin pohjoismaista ryhmää, jonka pääkonttori on Norjassa. Mapei Suomen pääkonttori sijaitsee Vantaalla ja jakelukeskus toimii Espoossa.
Olemme pohjoismaisten rakennusalan toimijoiden tärkein yhteistyökumppani, ja pätevyytemme ja asemamme myötä olemme mukana kehittämässä pohjoismaista rakennusalaa. Se tapahtuu mm. ammattialan järjestöjen ja omien tutkimushankkeiden kautta.
Ympäristöratkaisut on osa-alue, johon panostamme ja jonka asetamme etusijalle. Tästä esimerkkinä on meneillään oleva, tärkeä kierrätysbetonin uusiokäyttöön liittyvä hanke.
Mapei-konsernilla on yli 30 kansainvälistä tutkimus- ja kehityskeskusta. Yksi niistä sijaitsee tehtaamme yhteydessä Sagstuassa, Norjassa. Siellä kehitetään ja testataan tuotteita niiden mukauttamiseksi pohjoismaiseen ilmastoon.
Pääkonttorimme ja tehtaamme yhteydessä sijaitsee myös ruiskubetonoinnin täysimittainen testauslaboratorio.
MAPEIs produkter er til for alle som vil bygge, fra selvbyggeren til de store entreprenørene.