Yrityksellä on erittäin selkeä rooli yhteiskunnassa; nettovoitto ei ole sen ainoa tavoite. Sen on sisällettävä myös eettiset, tieteelliset, inhimilliset ja kulttuuriset arvot, jotka muodostavat yrityksen todellisen persoonallisuuden ja maineen.
Adriana Spazzoli

Dynaaminen tasapaino

Konkreettinen sitoutuminen kestävään kehitykseen mahdollistaa konsernin liiketoiminnan johtamisen niin, että sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöarvot ovat riippuvaisia toisistaan.

Itse asiassa uskomme vakaasti, että kasvumme edellyttää taloudellisen menestyksen lisäksi myös yhteiskuntavastuuta kaikkia niitä yhteisöjä kohtaan, joihin kuulumme. Siksi olemme sitoutuneet ympäristöresurssien säilyttämiseen seuraavien sukupolvien tulevaisuutta varten.

Ohjelmamme rakenne perustuu kestävän kehityksen kolmeen pääperiaatteeseen: yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja ympäristölliseen näkökantaan, ja tavoite on, että nämä kolme saavuttavat dynaamisen tasapainon.
Jokainen konsernin yritys on sitoutunut toimimaan tämän strategian mukaisesti käyttäen paikallisen toiminta-alueensa, sen ympäristön ja yhteisön kannalta sopivimpia ratkaisuja.
equilibrio-dinamico

codice-etico-icon

Eettiset säännöt: käyntikorttimme

Arvomme ja sitoutumisemme niiden toteuttamiseen joka päivä on talletettu eettisiin sääntöihimme. Ne ovat kuin konsernin käyntikortti, josta voimme aina katsoa ohjeita ja inspiraatiota.
PRODUCTS

Thousands of products used to meet any and all requirements in the building world.

SOLUTIONS

Mapei integrated solutions for every type of problem

PROJECTS

Thousands of projects completed around the world

Pysy ajan tasalla

Tilaa uutiskirjeemme saadaksesi uutisia Mapeilta